sunnuntai 17. marraskuuta 2019

8 viikkoa ja luovutuksen haikeutta.....

Niin nämä 2 kuukautta yhteistä alkutaipaletta tulivat päätökseen Nelan pentujen kanssa. Hurjan nopeasti aika kului, ja oli taas niin ihana päästä seuraamaan pentujen kasvua ja kehitystä, sekä antaa hyvät eväät pennuille kasvaa Reippaiksi Russeliriiviöiksi yhteistyönä Nela-mamman kanssa. Sisko ja sen veli, Nuttu ja Nessu , kuten Nelan Sanna-emäntä pennut nimesi, ovat osoittaneet olevansa jo nyt tomeria matkaajia ja sopeutuvaisia uusiin paikkoihin. :)
Tämä viikko mentiin jo ilman Nela-mammaa, mutta supernannyt Muska ja Milka ovat paimentaneet pentuja hienosti. Ollaan ulkoiltu, leikitty ja rallateltu, ja akut ladattu päikkäreillä. Perjantaina oli eläinlääkärin tarkastus, ja siinä pentusilla oli kaikki kunnossa. Oskulla toinen kives vielä matkallaan, toivotaan, että sekin löytää oikealle paikalleen. Eläinlääkärissä pönöillä hännät vaan heiluivat ja paikat tutkittiin reippaina, sopivasti ärrieri-meiningillä höystettynä. Eläinlääkäri sai kummaltakin pusuttelut ja naskaleita piti toki myös testata. :D

Alle olen kerännyt kuvia tältä viimeiseltä yhteiseltä viikolta. Hauskaa oli, että taaperokärry otettiin käyttöön päikkäripaikkana, joko yksin tai kamun kanssa. Ulkona on maisteltu lumen alta paljastuneita lehtiä ja heiniä, ja rannassakin käytiin tutustumassa. Hännät tomerasti pystyssä, tottakai!

Lola-neiti poseeraa kärryssä 

Sisarukset kärryssä, söpöstellen <3

Lolan päikkärit...<3

Osku päikkäreillä <3

Hyvin mahtuu päikkäreille molemmat <3





Sitten vähän virallisempia poseerauskuvia... 

Osku hienosti pönöttää

Tämä nassu! <3

Ihana Lola-neitonen! <3


Hieno Lola!






Ja sitten niitä ulkokuvia.... 

Osku tutkii....

Lola tulee!

Osku rannassa , alta pois! 

Mitäs siellä tapahtuu, tuumaa Lola

yhdessä tutkitaan...

Ja sitten Muskan kanssa riehutaan

...hyvin wauhdikasta menoa! :D

Lola tuleeeee!

Osku ja aarre

Mitäs täällä onkaan?

Taas se kuvaa...! ;)





...ja kun ollaan puuhailtu, on hyvä käydä kamun viekkuun, tai Muskan kainaloon <3

Nyt me käytäs nukkumaan! 

<3 muruset <3

Muskan viekussa <3

Painiakin voi ennen simahtamista :D

Osku ja Lola <3


Mutta niin tosiaan tuli 8 yhteistä viikkoa täyteen. Jo aamusta oli olo haikea, kun näiden kahden pönösen yhteisiä aamuvillejä katseli. Kummassakin on ne omat piirteensä, ja sitten näen niissä Nela-mammaa ja Zippo-isukkia. Osku muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon Nela-mammaa niin ilmeensä kuin värityksensä perusteella, ja Lola taas Zippo-isukkia. Luonteiden osalta sitten Lola on kuin Nela samassa iässä, pieni Justiina, kun taas Osku on rauhallisempi kuten Zippo. :) Hauskat pönöset! Ja kummallakin on aivan ihanat omat kodit tiedossa. Osku muuttikin tänään Joensuun suunnille Virpin perheeseen Remu-russelin kaveriksi. Ja Lola muuttaa parin viikon kuluttua sijoitukseen Helsinkiin Helin perheeseen Kiira- ja Lili-russeleiden kaveriksi. Vaikka silmät kostuivatkin Oskun lähtiessä, on olo samalla rauhallinen, kun tietää, että pieni pentunen pääsee aivan ihanaan kotiin. Ja kuulumisia tullaan vaihtamaan ahkerasti. :) Ihania hetkiä Virpi ja Heli näiden kahden ihanuuden kanssa! Ja samalla vielä Sannalle ja Matiakselle ja Nelalle ISO kiitos tästä yhteisestä projektista! <3 Aika mahtavat kaksi pönöstä sieltä tuli! <3

Osku ja Lola, viimeisillä yhteisillä päikkäreillä <3 

maanantai 11. marraskuuta 2019

Viimeinen yhteinen viikko pentujen kanssa....

Nelan lapsoset Osku ja Lola täyttivät jo 7 viikkoa. Eilen tulimme kotiin etelän reissulta, reippaita pieniä matkaajia ovat kyllä nämä kaksi naperoa! <3 Nela- mamma jäi jo omaan kotiinsa Sannan ja Matiaksen luo, kaikkensa antaneena. <3 Nyt pennelit ovat Muska- ja Milka- supernannyjen huomassa. Sen suurempaa piippausta ei ole onneksi mamman perään ollut, tutut paikat kun olivat kotiin palatessa.
Viikonloppuna ulkoilut tapahtuivat vihreällä nurtsilla, mutta nyt mennään topakoina pikkurusseleina hangella. Lunta pitää toki maistella, ja asiaankuuluvasti pärskiä, kun tuntuu niin kylmälle suussa. Ja ai että, jos lumen alta löytyy puun lehti! Sitä kannetaan sitten niin polleana että! :) Alla Sannan ottamia kuvia Nelasta ja pönöistä -yksi perhepotrettikin onnistui!- viikonlopulta, sekä tämän päivän ulkoilut.

Ota kiinni veliseni!
Lällällää siskosein,et saa kiinni! 

Lolan superloikka!

Sitten maittoi taas uni...<3




Kori maistuu kun pitäisi poseerata....



Osku miettii....




Perhepotretti 

Nela-mamma ansaituilla päiväunilla <3 






perjantai 8. marraskuuta 2019

Baer-testissä

Etelässä ollaan, koko konkkaronkka! Aamulla auton kokka starttasi kohden Vantaata ja eläinsairaala Aistia, mukana pakattuna Nela ja pönöset sekä mitä tällainen kööri nyt viikonloppuna tarvitsee.... :D
Matka meni hyvin. Pennut asettuivat omaan boksinsa nopeasti unille, ja heräsivät kunnolla vasta perillä Vantaalla. Hienoa!
Aistissa eläinlääkäri teki pennuille yleistutkimuksen, jonka jälkeen pennut rauhoitettiin baer- testiä varten. Kaikki oli kunnossa Lolalla ja Oskulla, ja tutkimukset menivät hyvin. Molemmilla normaali kuulo - huippua! Siitä valikoivasta kuulosta en sitten osaa takuita antaa....... ; )
Nyt pennut ja Nela -mamma ovat viikonlopun vietossa Nelan perheen luona, sunnuntaina suuntaamme sitten kotia kohti.

Osku reippaana ulkoilemassa <3


Lola topakkana luokse tulossa <3


Osku ja Lola tänään Aistissa baer- testissä

tiistai 5. marraskuuta 2019

Reissuviikko

Eilen täyttivät Osku ja Lola jo 6 viikkoa! Sen kunniaksi kävimme tänään ekalla autoreissulla, joka suuntautui eläinlääkäriin mikrosirutusta varten. Nela-mamma oli tukena ja turvana mukana, ja matka sujuikin hyvin. Alkuun meinasi kuulua jonkinsortin aariaa -enemmänkin protestina boksissa matkaamisesta- mutta takapenkki hiljeni varsin nopsaan. Eläinlääkärissä tutkittiinkin heti reippaina pentusina tutkimushuone kauttaaltaan hännät tomerasti pystyssä. Eläinlääkäri Noora tsekkasi pennut myös, kun kerran paikalla oltiin, ja kaikki oli kunnossa. Sirutus toimenpiteenä sujui hyvin: Osku ei koko hommaa hoksannut ollenkaan, häntä vaan heilui. Lola-neitonen sitten laittoikin draama-volumet kaakkoon, kuten Nela-äitinsäkin aikoinaan samassa tilanteessa. Ei ole tuo omena kauas puusta pudonnut... :D Kotimatka sujui sitten kuorsaten -taisi olla sittenkin vähän jännä reissu.
Reissua sillä lailla vähän pidemmälle pukkaakin sitten loppuviikosta, kun suuntaamme etelään ja Aistiin baer-tutkimukseen. Etelässä olemme sitten pari yötä, ja Nelan perhe saa sen ja pennut vieraiksi tuoksi ajaksi. Tekee hyvää niin mammakoiralle kuin pennuillekin. :)
Täällä kotosalla pönösten päivät sujuvat leikkien, riehuen, jo vähän sisarukselle tai Nela-mammalle rähisten ja hotiotätien kanssa painien. Ulkoiltu on myös, reippaasti ja tomerasti. Joka kerralla on tarpeet tulleet hienosti ulos! Taitavia pikkupönösiä! <3
Alla kuvia viime päivien touhuista, mukana ekat ns viralliset potretitkin.

Yksi vastaan kaksi vai kaksi vastaan yksi... :D

Nela-mamman kanssa lelun retuutusta 

Lola suorittaa putken :D

Osku ja vähän iso mustekalalelu

Manna-tädin kanssa on kiva leikkiä!

Lola poseeraa (mihin se kinkkupasta meni?)

Lola 6-viikkoisena <3

Lola <3

Osku poseeraa hienosti! 

Osku 6-viikkoisena <3

Osku <3

Ulkoilua...

...ei tassuja onneksi pahasti palella

Sisko ja sen veli <3

Kun uni tulee, on simahdus täydellinen <3

Unikaverit <3

jaa tonneko piti katsoa?

ootas sisko, sulla on kinkkupastaa suupielessä!

ootas hei veli, sitä kinkkupastaa on sulla kulmakarvassa!


Voi näitä hassuja pönösiä! <3

Kuulumisia....

Niin se on koti hiljainen tällä hetkellä pentusten ärinästä ja pienten tassujen rallittelusta. Lola-neiti on nyt ollut omassa kodissaan vii...