sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Pönöt huomenna 5viikkoa, jo! (kääk!)

Aika kuluu kyllä ihan hurjaa vauhtia, sillä todellakin, huomenna Nelan lapsoset täyttävät jo 5viikkoa. Kehitys on kakruilla ollut huimaa, kun vertaa menoon vielä pari viikkoa sitten... Pentuaitaus tuppaa ainakin aamuisin olevan varsin ahdas, mistä pitää ilmoittaa hyyvin aikaiseen ja hyyyvin surkealla ujelluksella. Kaksin voimin siis. Kun ujellus ei tuota aitauksesta vapauttavaa tulosta, voi äänirepertuaariin ottaa mukaan sammakon kurnutusta muistuttavan urinan, sydäntäsärkevän surkealla nuotilla tietenkin. Tässä vaiheessa yleensä viimeistään allekirj. kömpii sängystään, ja menee avaamaan aitauksen, jotta nämä kaksi kujertajaa voivat viipottaa koko huoneen laajuudella. Nela näyttää tässä vaiheessa aamua siltä, kuin sille voisi kelvata hyvin korvasuojaimet.... Päivä kuluu sitten siskolla ja veljellä leikkien, painien ja mammakoiraa sopivasti ärsyttäen. Uni tulee äkkiä, ja usein, ja akkujen lataamisen jälkeen homma jatkuu taas. Ulkona olemme käyneet jo myös, eikä kummallakaan ollut suurempia jännityksiä, heti vaan pihamaata mentiin haistelemaan. Sää ei ole kovin suosiollinen ollut, jospa tulevalla viikolla pääsisi enemmän ulos...
Tällä viikolla päättyi myös laumamme "supernannyjen" odotus -vihdoin he pääsivät pentujen kanssa olemaan! Muska ja Milka sekä Muru myös ovatkin päivittäin nyt leikittäneet ja opettaneet pönöjä koiramaailman tavoille. Ja pennut tykkää! <3
Pennut ovat nyt löytäneet ne omat, ihanat kotinsa. Urospentu Osku tosiaan muuttaa sitten muutaman viikon kuluttua Kontiolahden suuntaan Virpin perheeseen. Narttupentu, joka tulevaisuudessa tottelee nimeä Lola, muuttaa sijoitukseen Helsinkiin Helin ja Timon sekä 2 russelirouvan perheeseen. Ihanaa, että molemmat pönöset saavat ihanat ja rakastavat kodit!

Alla jokunen kuva viikon touhuista, osa enemmän, osa vähemmän tärähtäneitä... :D

Aamupainit hyvin nukutun yön jälkeen....

Rapiseva pehmolelun vetolujuus on testattava!

Lola ulkona tuulia haistelemassa

Mikähän tuo on? Pohtivat bernit Hilda ja Elli. Oskua ei pohdinta häiritse :)


Osku ja angrybirdsin oikeaoppinen kellistys

Lola tomerana <3

Voisin ottaa lisää rapsutuksia tuumaa Lola
Osku <3

Katsokaa pennut kameraan! Yeah right... 

Ihana Milka jaksaa ja jaksaa...

Milka ja pönöt

Supernanny Milkkis

Hei Muska-täti! 

...ja kun se uni tulee...

...se tulee ihan kokonaisvaltaisesti.

Muruset <3



sunnuntai 20. lokakuuta 2019

4 viikkoa ja meno eikun kiihtyy! :D

Pönöset täyttävät jo 4 viikkoa! Huhhuijaa! Viikko on nyt asusteltu pentuaitauksessa, ja sekin meinaa käydä ajoittain liian pieneksi... Asia, josta ilmoitetaan hyvin kuuluvasti ja mahdollisimman surkealla olemuksella. Noh, aitauksen reunat onneksi on helppo avata, ja niin maailma taas avartuu! Reippaasti sisko ja sen veli ovat tutkineet aitauksen ulkopuolista maailmaa, palaten sitten tyytyväisinä aitauksen tutuille pedeille. Portin takana odottavia hoitotäti-nannyjakin pennut ovat käyneet moikkaamassa, hännät heiluen. :) Ja ekat lelutkin on kaivettu esille, näistä Ikea rottaa on jo ravisteltu "tehokkaasti". :D Ärinää, murinaa ja pörinää kuuluu, samoin pieniä pentu-haukahduksia. Mammakoira-Nelalle ollaan topakasti koitettu sanoa vastaan, ja äiteen parrassa koitettu roikkua. Nelan ilmeet ovat näkemisen arvoiset... :D Sisko ja sen veli ovat ihana topakoita russelin alkuja!
Nyt viikonloppuna oli serkkuni Martta käymässä, hän kun on jonkinlainen "isoäiti" pennuille, pentujen isoäiti -Lempin asuessa Martan perheessä. Martan kanssa otettiin ekat potretit pennuista. Sää ei valitettavasti suosinut (syksyisen sateista), joten ulos ei vielä pentujen kanssa päästy. Mutta jospa ensi viikolla....
Pennuista sisko etsii vielä sitä omaa kotiaan, sijoituskoti olisi sille etsinnässä. Siltä osin pentukyselyt ovat tervetulleita! :)
Alla jokunen kuva näistä viikareista nyt viime päiviltä:



Osku-poika pohtii, että mitä taas kuvataan... :D

High five! 

Sisko rökittää Ikearottaa, veli valvoo taustalla 

Iglun perälle on hyvä mennä köllimään 
Ja niitä potretteja... Samalla pentujen viralliset nimet: 

Wauhtitytön Tinakenkätyttö

Wauhtitytön Tämän kylän poikii

Veli ja sisko 4-viikkoisina <3 


maanantai 14. lokakuuta 2019

Ikää 3 viikkoa ja sehän tietää matolääkettä.... :D

Nelan pönöset, sisko ja veli täyttivät tänään jo 3 viikkoa! Vastahan ne syntyivät.... Marsu-tyyppinen olemuskin on saanut väistyä, ja pönöt alkavat näyttää ihan russelinpennuilta :) Maitobaarilla vieraillaan edelleen ahkeraan, ja Nela hoitaa lapsosiaan tarkasti.
3 ikäviikon kunniaksi pennut ja Nela siirtyivät viikonloppuna pois makuuhuoneestani toiseen huoneeseen, jonka kautta tulee vähän enemmän arjen ääniä ja touhuja koettavaksi. Samalla pentulaatikko jäi pois ja otettiin pentuaitaus käyttöön. Liikettä tulikin heti lisää, kun tilaakin tuli lisää. Etenkin sisko on kovin tomeraa pentua ja kokeilemassa pentuaitauksen reunoja ja aitauksen ollessa avoimena siitä eteenpäin... :D Häntä pystyssä mennään vaan! Veli on selvästi maltillisempi, hää katselee touhua mamman kainalosta. Hienosti pennut käyvät jo tekemässä pissat alustoille, silloin kun mamma ei ole putsaamassa. Taitavia pieniÄ russelin alkuja! <3
Nelan perhe kävi sitä ja pentuja myös viikonloppuna moikkamassa, ja oi mammakoiran riemua, kun tuli tuttuja sitä rapsuttamaan! Muutaman viikon kuluttua nähdään taaa, kun menemme etelään pentujen baer-testiin. :)
Tänään pennut ja Nela saivat matolääkkeen -pentujen mielestä se oli kovin erikoista ja tämä piti osoittaa asiaankuuluvilla pärskinnöillä. Katsotaan, mitä tuumaavat raa’asta jauhelihasta lähipäivinä....
Pentujen liikkeen lisäännyttyä, on niiden kuvaaminenkin muuttunut haastavammaksi, nuo kun eivät paikallaan pysy... sen vuoksi useampi uni- kuva kuluneelta viikolta......

Veli toimii siskon tyynynä... <3


Onko meidän pakko poseerata?





oon hetken paikoillaan.....!

Maitoähky :D




nyt riittää jo kuvaaminen!


Sisko toimii veljen tyynynä <3


Hyvää huomenta... toivottaa pojunen <3.


tiistai 8. lokakuuta 2019

2 viikkoa, ja silmät auki :)

Sisko ja sen veli voivat paksusti. Maitobaari on hyyyvinhyyvin ahkerassa käytössä ja tyytyväinen maiskutus kuuluu. Siskolla avautuivat silmät n. 10 vrk iässä, ja velipojalla 14 vrk iässä. Näin on nyt maiskuttelun lisäksi pentulaatikosta alkanut kuulumaan pientä murinaakin välillä, etenkin siskon toimesta -nuo pentulaatikon reunat tulevat vastaan jo varsin nopsaan. :D
Nela hoitaa pentujaan hyvin, mitä nyt selvästi sille hieman päänvaivaa aiheuttaa, kun lapsoset eivät pysykääm enää kiltisti rivissä...... Alla kuvia 2- viikkoisista pötköistä:

sisko jo paremmin näkevänsä käyttää velipoikaa tyynynä...

Siskonen

Velipoika

niin mitä sää oikeen meinaatkaan? Hurja velipoika ....

Veli ja sisko ❤️

Kaksi ihanuutta, sisko ja veli ❤️💙

Kuulumisia....

Niin se on koti hiljainen tällä hetkellä pentusten ärinästä ja pienten tassujen rallittelusta. Lola-neiti on nyt ollut omassa kodissaan vii...